Vihdoinkin rakennuksella ollaan päästy siihen vaiheeseen, että syntyy jotakin näkyvää ja valmista. Ensimmäisenä nyt kesätauon jälkeen alamme tekemään talon ulkoverhousta.

Meille on tulossa kivitalo siporex-harkoista, mutta puuverhoiltuna. Siporex oli materiaalivalintamme alusta alkaen, muita vaihtoehtoja emme edes miettineet. Ensimmäinen talomme oli myös siporex-talo, joten se oli rakennusmateriaalina tuttu. Tuon talon olisimme silloin aikoinaan halunneet ulkoverhoilultaan rapattuna, mutta asuinkuntamme rakennusvalvonta ei antanut siihen lupaa, joten silloin rakensimme tiilitalon. Tälläkin kerralla rakennuslupaa hakiessamme meille kerrottiin, että peltotilallemme ei saisi rakentaa rapattua tai edes tiiliverhoiltua taloa, koska tilamme on osa vanhaa hämäläisen maaseudun perinnemaisemaa. Mutta nyt emme sellaista halunneetkaan, vaan jonkinlainen moderni maalaistalo puuverhoiltuna oli alusta asti mielessämme.

Rakennusvalvontaan lähtenyt ulkoväriselvitys oli tällainen:

Valmiina tuosta suunnitelmasta ovat jo tummanharmaat katto, rännit, lumiesteet ja räystäslaudat, ikkunat ja terassinovet sekä ulko-ovet. Viime päivinä on pohdittu seinien puupanelointia ja saatu päätettyä, että panelointi tehdään muuten vaakaan ja leveämmillä laudoilla, mutta syvennykset sisäänkäynnissä ja makuuhuoneesta terassille tehdään pystyyn ja kapeammmilla laudoilla. Pääväritys on vaalempi harmaa RAL 7031 ja syvennykset ja ikkunanpielet tummempaa harmaata RAL 7021.

Viime viikolla pyydettiin muutamasta puutavaraliikkeestä tarjouksia noista ulkoverhouslaudoista noilla värisävyillä. Aikomuksenamme on hankkia laudat pohjamaalattuina + kertaalleen pintamaalattuina eli valmis panelointi on sitten seinässä maalattava vielä toiseen kertaan. Tarkoitus on helpottaa omaa työtä myös palkkaamalla timpuri ulkoverhouksen tekoon, miehen toimiessa vain apupoikana.

Tänään mies kertoi, että myös sisätyöt rakennuksella jatkuvat, kun tasoitusporukka tulee jatkamaan seinien käsittelyä. Se tietää sitä, että nyt on alettava tekemään valintoja ja päätöksiä myös sisätilojen pintamateriaaleista ja väreistä.

Vihdoinkin siis muutama askel kohti talon valmistumista…

Yksi vastaus artikkeliiin “Ulkoverhous ja -väritys

Kommentointi on suljettu.