ULKOVERHOILUA JA SISÄSEINIEN TASOITUSTA

Syyskuussa päästiin aloittamaan talon ulkoverhoilua. Pohja- ja kertaalleen pintamaalattuja verhouslautoja odotellessa timpuri on saanut valmiiksi ulkoseinien pystykoolaukset. Sisällä talossa hän on ehtinyt tekemään myös kattojen koolaukset ja alaslaskut.

Rakennushommien jatkuessa kesän jälkeen päätimme talonrakennuksen ohessa tehdä tilan huoltohalliakin valmiimmaksi ensi kesää varten, joten timpuri on jatkanut töitään myös siellä: tilamyymälän ja kesäkahvilan terassin sekä lastauslaiturin katokset ovat tekeillä.

Timpurin ohella myös tasoitusporukka on taas ollut hommissa sekä omassa talossamme että hallissa. Sisäseinät alkavat olla nyt toiseen kertaan tasoitetut molemmissa rakennuksissa, hallissa tosin vain myymälä-kahvilan tiloissa. Tällä hetkellä ajatuksena on, että lähes kaikki seinät vain maalataan – mutta millä värisävyllä, se on vielä mietinnän alla. Päätöksiä kyllä pitäisi pian saada aikaan.

SISUSTUSIDEOITA HABITARESTA

Syyskuun puolivälissä pidimme myös pienen kaupunkiviikonloppuloman ja kävimme Helsingissä Habitaren aikaan. Lauantaipäivän olimme varanneet messuilla kiertelemiseen ja vaikka siellä lähes koko päivän vietimmekin, niin ehdimme katsastaa vain osan valtavasta tarjonnasta. Ja ehkä edellisen päivän shoppailukierros Helsingin vaateputiikeissa siskon kanssa myös tuntui jaloissa sen verran, että aina välillä piti istahtaa kahville, syömään tai kuohuviinibaariin jalkoja lepuuttamaan. Ja onneksi näytteillä oli myös monta mukavaa sohvaa testailtavaksi (lue: levähdyspaikaksi!) Uuteen taloon on kyllä oikeastikin tarkoitus hankkia uusi sohva, mutta ihan vielä se ei ole ajankohtaista. Sitäkin varten pitäisi ensin päättää olohuoneen pintamateriaalit ja niiden väritys, että saa sohvan verhoilun sopimaan niihin. Ja ihan jonkinlaista kalustesuunnitelmaakin pitäisi tehdä, että voisi paremmin arvioida, mitä kaikkea tilaan edes mahtuu: yksi iso sohva vai kaksi pienempää vaiko sohva ja nojatuolit…

Sohvien lisäksi paljon muutakin kiinnostavaa ja kaunista katseltavaa Habitaressa oli, mutta vähän samanlainen tunne jäi kuin kesän asuntomessuiltakin. Että ei kovin paljon mitään juuri nyt meille ajankohtaista. Sisustukseenhan näillä messuilla enemmän keskityttiinkin kuin rakentamiseen, mutta se vaihe on meillä vasta myöhemmin edessä. Ehkäpä sitten ensi vuonna niitä juttuja katselee jo ihan toisin silmin – toivottavasti talomme on jo silloin valmis ja olen vihdoin päässyt toteuttamaan sisustushaaveitani!

Yksi jo pitkään mielessäni ollut sisustusidea Habitaresta kuitenkin löytyi: lasi-metalliseinät ja -ovet Wall Up -nimisen yrityksen osastolla. Nyt siis näitä ihanuuksia saa myös Suomesta! Varsinkin Pinterestiä selaillessa näitä on tullut vastaan ja Mikkelin asuntomessuillakin sellaiset bongasin. Suunnitelmissani olen nähnyt sellaiset myös meillä olohuoneen ja kirjaston välisessä oviaukossa. Ne täytyy saada, jos vaan budjettiin mahtuvat – tai ei, täytyy saada, maksoi mitä maksoi!

KEITTIÖSUUNNITTELU JATKUU TAAS

Koska talon sisätilojen valmistelu on nyt aloitettu, niin keittiösuunnittelu tuli taas ajankohtaiseksi. Tämäkin asia pitää nyt vihdoin päättää, oikeastaan sillä alkaa olla jo aika kiire. Viime keväänä keittiöasiakin jäi puolitiehen, kun päätimme, että raksahommat pannaan tauolle kesätöiden ajaksi. Kevään ja kesän aikana kuitenkin kypsyttelin keittiösuunnitelmia mielessäni ja lopulta olin jo valinnut top 3 keittiöfirmaa, joista ajattelin lähteä pyytämään jatkotarjousta keväällä tehdyille suunnitelmille. Yksi näistä ehti kuitenkin itse ottaa yhteyttä meihin päin, joten siitä päätettiin aloittaa. Eilen sitten sainkin palaverimme perusteella päivitetyn uuden tarjouksen sähköpostiini ja se on nyt tarkemman tarkastelun alla. Aika lähellä lopullista suunnitelmaa aletaan jo olla, tässä pieni kurkistus mahdollisesti tulevaan keittiöömme…