Aina välillä tuntuu siltä, että allas- ja hanavalinnat ovat olleet kaikkein vaikeimmat ja aikaa vievimmät koko rakennusprojektimme aikana. Nyt on niistäkin vihdoin päätös tehty, mutta ihan täydellisiä ei etsinnöistä huolimatta löytynyt. Päädyimme sitten lopulta kompromissiin, joka kyllä hiukan harmittaa ainakin minua. Kyse ei nyt ollut edes rahasta, vaan siitä, että valitsemillemme altaille ei mistään löytänyt pariksi sopivia ja mieleisiä hanoja.

Kaikki taisi alkaa siitä, kun päätimme, että emme teekään saunaa taloon, vaan erillisen pihasaunan. Ja saunan tilalle teemme isomman kylpyhuoneen, johon tulee suihkujen lisäksi kylpyamme. Ja jostain saimme päähämme vision, että haluamme ehdottomasti musta-valkoisen tassuammeen.

Tuota kylpyammettakin etsiskelimme pitkään, mutta nyt se oikeanmallinen on löytynyt, vaikkakaan ei vielä hankittu. Siinä ei kuitenkaan pitäisi olla mitään ongelmia, vaan amme on saatavissa heti varastosta tai ainakin lyhyellä toimitusajalla. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme myös ammeeseen sopivat musta-valkoiset pesualtaat kylpyhuoneeseen ja sen yhteydessä olevaan pikku vessaan.

kuvat: altaat Otsoson, seinä-wc Ido, tassuamme Bauhaus, Camargue

Sitten aloimme etsiä noihin altaisiin sopivia hanoja. Ja ongelmaksi tuli se, että 1) pesualtaiden hanoissa piti olla myös bidetta-toiminto ja 2) piti löytyä hanat samaa sarjaa koko taloon: keittiöön, kodinhoitohuoneeseen, kylppäriin ja vessoihin. Ilta toisensa jälkeen istuin näitä guuglettamassa, mutta laihoin tuloksin. Kauniita korkeita malja-altaiden hanoja kyllä löytyi, mutta kun se bidetta puuttui. Tai jos jokunen sellainenkin löytyi, niin ei kuitenkaan kokonaista ”hanaperhettä”. Tiedän kyllä, että tämän ongelman kehittelin ihan itse, koska minulla oli jokin päähänpinttymä siitä, että kaikkien hanojen pitäisi olla samaa sarjaa. Lopulta minun puolestani olisi voitu luopua bidettasta, mutta se taas oli miehen mielestä tarpeellinen. Ratkaisu tähän ongelmaan olisi ehkä ollut, jos jo suunnitteluvaiheessa olisimme osanneet miettiä näitä asioita ja asentaa bidettalle ihan oman erillisen vesipisteen.

Lopulta päädyimme siihen, että mentiin tässä kohdin sitten ihan säästä-linjalla ja otettiin koko taloon Oraksen perushanat. Näin saatiin sekä yhdenmukaisuus- että bidetta-ongelma jotenkin ratkaistua. Eivät nuo hanat kyllä esteettistä silmää erityisesti hivele – eivätkä kaikki edes ole samaa sarjaakaan! Kaikki allashanat ovat Oras Cubistaa, mutta sadesuihkut ja ammehanat Oras Optimaa. Näistä molemmista tuoteperheistä meillä on aikaisempaa kokemusta, ovat kyllä olleet toimivia ja kestäviäkin. Ja ovathan nuo Orakset ainakin kotimainen valinta. Ja jos joskus myöhemmin löytyy ne täydelliset, niin voihan ne sitten vaikka vaihtaa…

kuvat ja hanat Oras

Lisäongelma aiheutui myös toisen, isomman vessan allas- ja hanavalinnasta ja kompromissiratkaisuun päädyttiin niissäkin. Tässä vessassa ei ole lattiakaivoa, koska sinne tulee seinä-wc ja -pesuallas.  Joten sinne ei voi laittaa tuota samanlaista malja-allasta kuin pienempään vessaan, vaan täytyy ottaa sellainen, jossa on ylivuotoaukko. Eli taas eri sarjaa, ja yhtenäinen tyyli kärsii! Tämänkin olisi varmaan voinut välttää suunnitteluvaiheessa. Hana bidettalla on kuitenkin sama kuin pikku vessassakin, mutta matalana ja pesualtaaseen asennettuna.

Meille tulee siis:

  • kylpyamme Camargue Siljan
  • altaat Otsoson Aamu ja Laine
  • seinä-wc Ido Seven D Image
  • hanat Oras Cubista ja Optima

Muita vesikalustevalintojamme:

  • kylpyhuoneessa linjalattiakaivo Purus Design Linja Tile Insert
  • kodinhoitohuoneessa Onninen, Onnline kura-allas
  • kodinhoitohuoneessa pyyhekuivain Rej Design

Purus-linjalattiakaivo asennettuna, mosaiikkien saumaus vielä puuttuu.