Meidän kiintokalustevalinnoistamme olen aikaisemmin kirjoitellut täällä ja täällä. Keittiökalusteita katselimme useammastakin paikasta, mutta päädyimme lopulta Esan Levykalusteeseen sopivan hinnan, hyvän laadun, kotimaisuuden ja kärsivällisen suunnittelijan (kiitos Marjaana ♥) ansiosta. Muita kiintokalusteita emme sitten oikeastaan edes harkinneet tilaavamme mistään muualta. Näihin otimme heiltä myös asennuksen, ja kokeneen asentajan tekemänä työ ei kovin montaa päivää kestänyt. Suunnittelutyö Esan Levykalusteen kanssa jatkunee edelleen, sillä tarvitsemme keittiökalusteet myös pieneen kesäkahvilaamme marjatilan tilapuodissa…
Kaikki kalusteet ovat nyt tulleet raksalle ja asennettukin niin valmiiksi kuin mahdollista. Viimeiset vesikalusteiden asennukset ja niihin liittyvät sähkötyöt on vielä tekemättä, joten ihan kaikki osaset eivät kalusteissakaan ole paikoillaan. Tässä kuitenkin viimeisimmät kännykkäkuvat kalusteistamme.
KEITTIÖ
Keittiö alkaa olla kohta valmis ja suojamuovit saa vihdoin rullata pois.
Meille tuli sitten tuommoinen ”aamiaiskolo”, johon sijoitetaan mikro, kahvinkeitin ja leivänpaahdin.
Jääkaapin ja pakastimen ovista näköjään puuttuu vielä vetimet.
KODINHOITOHUONE
Kodinhoitohuoneeseen tulee vaatekaappi ja naulakko meidän ulkoiluvaatteille.
Ovesta on uloskäynti takapihan terassille.
Hanat, pyyhekuivain, pesukone ja kuivausrumpu vielä asentamatta.
ETEINEN
Kummasti eteinen tuntuu tilavammalta, kun vaatekaapisto saatiin paikoilleen, vaikka kalusteet ja lattia ovatkin tummat.
Voi tuota raksapölyn määrää!
VAATEHUONEET
Isompi vaatehuone on meidän makuuhuoneen yhteydessä.
Seinät maalattiin samalla tummansinisellä kuin makuuhuone ja valkoiset kalusteet otettiin ilman taustoja.
Pienempi vaatehuone on työhuoneen/vierashuoneen yhteydessä.
KYLPYHUONE JA WC:T
Kylpyhuoneen allaskaapisto tässä vielä ilman laatikon etureunaa, koska allas ja hana asentamatta.
Samoin kylppärin yhteyteen tulevassa pikku-wc:ssä ja eteisen isommassa wc:ssä.
Siinä ja siinä oli, ettei ehditty saada kalusteasennuksia valmiiksi ennen pääsiäistä, joka meillä oli tavoitteena muuttoajankohdaksi. Pieni pettymys, mutta jotain hyvääkin – eipä sitten tarvinnut viettää pyhiä raksapölyjä siivoillen! Eikä tässä enää kovin kauan kestä siihen, kun päästään purkamaan muuttolaatikoita.