Lukaisin juuri edellisen kirjoitukseni viikkojen takaa. Silloin pääsiäinen oli ohi ja vappu kohta tulossa. Harmittelin sitä, että ei päästy muuttamaan uuteen kotiin vielä pääsiäiseksi, niin kuin koko kevät oli suunniteltu, eikä päästäisi vielä vapuksikaan. No, nyt on sitten jo juhannuskin kohta vietetty – ja edelleen asutaan virallisesti kaupunkiasunnossamme. Mitään suurta draamaa tässä ei kuitenkaan ole taustalla, ihan vaan normaalia elämää. Tai normaalia ja normaalia – sellaista kyllä meille itsellemme, mutta monen muun mielestä tämä meidän rakennusprojektimme on varmaan ollut aika kummallinen.

Muistan, kuinka entisessä asuinpaikassamme itsekin ihmettelimme erään naapuritalomme hidasta valmistumista. Koko naapurusto aloitti rakennushommat uudella asuinalueella suunnilleen samoihin aikoihin, samoin talot valmistuivat ainakin saman vuoden aikana. Vain tuo yksi talo oli rakenteilla useamman vuoden. Miten sen rakentaminen voi kestää niin kauan, me ja muut naapurit päivittelimme. No, nyt ollaan itsekin oltu samassa tilanteessa ja vieläkin pitempään. Mahtaako meidän rakennushommista tulla lainkaan valmista, ovat varmaan miettineet myös meidän sukulaiset, tuttavat ja tulevat naapurit.

Eihän tämän rakentamisen tietenkään ollut tarkoitus kestää näin pitkään. Monta kertaa ollaan tätä tuskailtu, vaikka viivytykset ovat olleet osittain meistä itsestämme johtuneita. Toki osittain myös muista syistä aiheutuneita ja ennalta-arvaamattomia. Jo rakentamisen alussa kuitenkin päätimme, että keskeneräiseen taloon ei tällä kertaa muuteta (edellisessä talossa ne kuuluisat viimeiset listat taisivat lopultakin olla laittamatta, kun muutimme sieltä pois). Ihan ensimmäiseksi aikataulumme ja budjettimme sekoitti tämän nykyisen rakennusaikaisen kotimme putkiremontti, jonka lisäksi samalla remontoimme koko asunnon lattiasta kattoon: kaikki pinnat sekä keittiö ja kylpyhuone uusittiin. Siinä oli tarpeeksi rakentamista yhdelle vuodelle!

Kun viitisen vuotta sitten päätimme muuttaa maalle ja ryhtyä rakentamaan uutta taloa, teimme muutenkin ison elämäntapamuutoksen. Emme ostaneet vain tonttia taloa varten, vaan peltomaata marjatilaamme varten. Peltoa ei tarvinnut raivata, mutta toki mansikat ja vadelmat tarvitsevat toisenlaisen kasvupaikan kuin vilja tai heinä. Eikä pellolla ollut valmiina vanhaa tallia tai navettaa huoltohalliksi ja varastoiksi, vaan näitä olemme pikku hiljaa tilallemme rakentaneet samalla kuin omaa taloamme. Tai oikeastaan nuo tilanpitoon tarvittavat rakennukset ovat olleet etusijalla ja talomme on saanut odottaa.

Olemme suunnitelleet ja rakentaneet talomme meille kahdelle, miehelleni ja minulle, tarkoituksenamme tehdä siitä koti meille loppuelämäksemme. Tyttömme ovat jo nuoria aikuisia ja muuttaneet pois kotoa. Koko rakennusajan olemme saaneet asua minun isä-pappani luona, ja tuota putkiremontin aikaa lukuunottamatta meillä on ollut mukava ja viihtyisä koti, ei mitään väliaikaista ”motivaatiokämppää”, niin kuin monella rakentajalla. Vuosien kuluessa isä-pappa on kuitenkin ikääntynyt ja hänen kuntonsa huonontunut niin, että on selvää, ettei hän enää voi jäädä asumaan yksin. Ja tämä onkin se viimeisin syy, miksi emme nyt lopussa ole pitäneet kiirettä muuttamisella.

Miehellä alkoivat maajussin kevätkiireet heti pääsiäisen jälkeen eli hän on kyllä jo lähes muuttanut sinne maalle tai ainakin viipyy siellä päivittäin aikaisesta aamusta iltamyöhään. Isä-papalle on suunniteltu taloomme oma huone, mutta koska hän ei ole yhtään innostunut muuttamisesta, niin tarkoittaa se sitä, että meidän täytyy ainakin toistaiseksi asustaa kahta kotia, osittain kaupunkikodissamme, osittain maalla. Ainakin nyt kesä taitaa mennä niin, että välillä käydään isä-papan kanssa maalla kuin kesämökillä ja välillä tullaan takaisin kaupunkiin. Katsotaan sitten ajan kanssa, josko hänkin innostuisi maaseudun maisemista.

Monet rakentajat kertovat raksaväsymyksestä, joka iskee rakentamisen loppupuolella, kun talon valmistuminen ja muuttopäivä lähestyy. Viimeiset päivät tehdään hommia melkein kellon ympäri, että saadaan paikat asuttavaan kuntoon ja muuttokuorma kannettua sisälle. Sitten voi hengähtää ja jättää viimeistelyt odottamaan sitä hetkeä, kun väsymys on ohi ja jaksaa taas inspiroitua rakentamisesta. Ehkä meilläkin on nyt kyse jostain samantapaisesta edellä mainittujen syiden lisäksi. Emme halua muuttaa viittä vaille valmiiseen – mutta emme vaan saa niitä viimeisiä hommia valmiiksi.

Paljon ei tosiaan enää puutu siitä etteikö talo olisi valmis. Käyttöönottotarkastuskin on jo pidetty ja muuttolupa saatu, joten muutolle ei olisi enää sen suhteen mitään estettä. En tiedä mitään muita puutteita talossamme kuin takka ja väliovien painikkeet. Takka oli tilattu jo joskus keväällä, mutta sen tulo viivästyi, koska myyjä ilmeisesti unohti tilausta tehdessään itse takan ja meille toimitettiin ensin vain hormi! Nyt takka on tullut, mutta seisoo vielä paketissaan olohuoneessa, samoin hormi lojuu kappaleina lattialla, asennusta odotellen. Väliovien painikkeet taas olisi viimeinen taloa ja rakentamista koskeva valinta ja päätös, joka vielä pitäisi tehdä. Aika pienestä asiasta olisi kyse, mutta jostain syystä kumpikaan meistä ei ole saanut aikaiseksi lähteä vaikkapa Bauhausiin tutkimaan valikoimaa. Ehkä tässä on jonkinlaista henkistä estettä saattaa raksaprojekti vihdoin päätökseen…

Minä en ole koko aikana juurikaan osallistunut varsinaisiin rakennushommiin, vaan meillä on niissä ollut eri alojen ammattilaiset, ja mies on tehnyt mahdollisimman paljon myös itse. Suunnittelu ja materiaalivalinnat ovat olleet minun hommiani raksaprojektissa. Nyt talolla pitäisi vielä tehdä iso loppusiivous ja sitä olen pikku hiljaa aloitellut. Jouduimme jo kevättalvella tuomaan muuttolaatikot väliaikaisesta varastosta rakentamisen keskelle ja nyt olen päässyt purkamaan niitä ja järjestelemään tavaroita kaappeihin. Se vaan käy hitaasti, koska pääsen talolle vain viikonloppuisin muutamaksi tunniksi kerrallaan. Enkä silloinkaan koko aikaa ole täydessä työn touhussa, vaan välillä täytyy vähän fiilistellä uutta tulevaa kotia, suunnitella uusien huonekalujen hankintaa ja muuta sisustamista tai vaan istuskella terassilla kahvikuppi kädessä maalaismaisemasta ja sen rauhallisuudesta nauttien.

Ja on jotenkin ihanan kutkuttavaa ajatella, että nyt talo tosiaan on ihan viittä vaille valmis. Että ihan kohta urakka on ohi. Kauan se kesti, mutta me selvittiin!

Kuvat kirjoituksen ohessa kertovat terassin rakentamisesta, joka sujuikin varsin vauhdikkaasti.