Ensimmäinen sisustushankinta

Viime viikolla osallistuin ystäväni kanssa Vepsäläisen sisustusiltaan Tampereella. Aluksi inspiroiduimme kuohuvan ja pienten suolaisten ja makeiden herkkujen parissa ja sitten kiertelimme myymälässä tutustumassa sisustusideoihin ja syksyn trendeihin. Koeistuimme sohvia, mittailimme ruokapöytiä tuoleineen ja ihastelimme valaisimia ja mattoja. Illan aikana tein myös ensimmäisen sisustushankinnan uuteen taloomme. Ja varasin ajan sisustussuunnitteluun. Näillä näkymin meille ei ole tulossa … Jatka artikkeliin Ensimmäinen sisustushankinta

Syyskuun raksahommia

ULKOVERHOILUA JA SISÄSEINIEN TASOITUSTA Syyskuussa päästiin aloittamaan talon ulkoverhoilua. Pohja- ja kertaalleen pintamaalattuja verhouslautoja odotellessa timpuri on saanut valmiiksi ulkoseinien pystykoolaukset. Sisällä talossa hän on ehtinyt tekemään myös kattojen koolaukset ja alaslaskut. Rakennushommien jatkuessa kesän jälkeen päätimme talonrakennuksen ohessa tehdä tilan huoltohalliakin valmiimmaksi ensi kesää varten, joten timpuri on jatkanut töitään myös siellä: tilamyymälän ja … Jatka artikkeliin Syyskuun raksahommia

Asuntomessut Mikkelissä

Viime sunnuntaina, asuntomessujen viimeisenä päivänä päästiin vihdoin käymään Mikkelissä. Tarkoituksena oli lähteä matkaan jo aikaisemmin, viettää miniloma messuillen ja Mikkelin maisemiin tutustuen, hotellikin oli jo varattu yhdeksi yöksi, mutta niin kuin usein ennenkin tuli suunnitelmiin muutos työkiireiden vuoksi. Näytti jo siltä, että messumatkasta ei tänä vuonna tule mitään. Lauantai-iltaan mennessä kuitenkin saimme työ- ja kotiasiat … Jatka artikkeliin Asuntomessut Mikkelissä