Taas on vuosi vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani. Vuosi on ollut työntäyteinen ja monenlaista huolta on riittänyt. Jaksaminen on ollut koetuksella, arjesta on selvitty sitkeydellä, mutta useammin olisi kaivattu edes pieniä ilonpilkahduksia saattelemaan eteenpäin. Kunnes viime päivien aikana jostakin vihdoin tuli se tunne, että kyllä tästä selvitään. Jonkinlainen helpotus, ilo ja onnellisuus hulmahtivat mieleen pitkästä aikaa. Yksi ja … Jatka artikkeliin Tällainen siitä sitten tuli
Talo valmistuu
Lukaisin juuri edellisen kirjoitukseni viikkojen takaa. Silloin pääsiäinen oli ohi ja vappu kohta tulossa. Harmittelin sitä, että ei päästy muuttamaan uuteen kotiin vielä pääsiäiseksi, niin kuin koko kevät oli suunniteltu, eikä päästäisi vielä vapuksikaan. No, nyt on sitten jo juhannuskin kohta vietetty - ja edelleen asutaan virallisesti kaupunkiasunnossamme. Mitään suurta draamaa tässä ei kuitenkaan ole … Jatka artikkeliin Talo valmistuu